torstai 17. joulukuuta 2009

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Keittiötarvikkeita


Maitotonkka ja vanha kuparikasari


Pieni uunin korvike ja pari törkötintä (tarjottimia)



Ruokailuvalineitä Sorsakoskelta (Hackmann) ja Pietarsaarelta.












Posted by Picasa

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Pikkutavaraa


Vanhassa mehupullossa on aika eläväinen pinta. Mustaa mehua vuonna 1949.


Samavuotinen joululahjaksi valmistettu jakkara.



Kahvimylly, korkkaamaton vanha mehupullo ja lapsenkengän lesti.


Posted by Picasa

lauantai 26. syyskuuta 2009

Vintillä


Hetekoita oli vielä vintilläkin muutama. Puiset hetekat lienevät sota-ajan tekeleitä, kun rauta tarvittiin muualla.
Alhaalla olleet parempikuntoiset hetekat olen ottanut uusiokäyttöön.



Osattiin ennenkin tuunata. Tässä vaatepuita.


"Nylonit"



Sekalaista sälää ja onpahan joku nakertanut ylimpiä hirsiäkin:(


"





tiistai 15. syyskuuta 2009

Lääkitystä






Tri Ritala on määrännyt Rouvalle vitamiinia 10.10.1944.

1 jälkiruokalusikallinen
2:sti päivässä syötyä.












Kamferitippoja itsekullekin


















Tällä hoitunee Herran kolotukset




maanantai 7. syyskuuta 2009

Höyläpenkki

Salissa lepäilee myös tällainen höyläpenkkivanhus.
Kunto ei ole ihan viimeisen päälle, en suosittele puhdetöihin.

Saattaisi olla aika jännittävä sisustuselementti (pysyykö pystyssä vai ei).

maanantai 31. elokuuta 2009

Tapetteja

Tapetteja sieltä sun täältä




Salin tapetit
Alimmaisena salin seinältä löytyi tällanen ihanuus.
 Koska talo on jo kertaalleen vaihtanut paikkaa 1890-luvulla,
 tapettia on jäljellä vain osin hirren sivulla. Ilmeisesti hirret on numeroitu 
valmiiksi ja koottu oikein, kun kuviot sopii noin hyvin kohdalleen.


Seuraavakin kerros on oikein herkkupala. Kiva ruusutapetti ja maisemaboordi



Tämä ei paljon puhuttele, mutta seinillä on tämäkin pysynyt yli 60 vuotta.



Hirsikehikon pohjapiirros

Klikkaamalla piirrosta saat sen suuremmaksi.